Tietoa Laipanmaan laavuista

Huomioithan, että laavujen läheisyydestä tai muualtakaan Laipanmaasta ei löydy astioita roskia varten. Toimithan siis siten, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän ja kuljetat kaikki roskat mukanasi pois.

Kaikilla laavuilla voi myös yöpyä. Telttailijoita kehotetaan leiriytymään laavujen läheisyyteen, jotta ympäröivä maasto säästyy kulutukselta.

Elamonjärven laavu

Laavu sijaitsee nimensä mukaisesti aivan Elamonjärven rannassa. Laipanmaan merkityistä reiteistä se sijaitsee Elamon kierroksen varrella, hieman ennen kierroksen puoltaväliä, jos kulkee Rajalan kämpältä myötäpäivään. Laavun edessä on nuotiopaikka, joten tästä ei eväsmaisema voi enää paremmaksi muuttua. Laavuun mahtuu muutama henkilö ja nuotiopaikan ympärille isompikin joukko pitämään taukoa. Hieman laavusta sivussa sijaitsevat käymälä ja puuvarasto, josta löytyy kuivaa polttopuuta. Puuvaraston läheisyydestä löytyy myös opastetaulu karttoineen.

Nuotiopaikalta löytyy sanko, jolla voi hakea vettä nuotion sammuttamista varten. Metsäpalovaroitusaikaa lukuun ottamatta, tulen tekeminen sille varatuilla paikoilla on sallittua. Aina on kuitenkin hyvä arvioida, voiko tuuli tai alueen kuivuus aiheuttaa ilmeistä ruohikkopalon tai muun palon vaaraa.

Ruokojärven laavu

Ruokojärven laavu on taukopaikka oikeastaan kaikille muille Laipanmaan reiteille, paitsi Sappeen Matkailukeskukselta lähtevälle reitille. Luontopolulla se sijaitsee hieman reitin puolivälin jälkeen, Elamon kierroksella jo lähempänä loppua ja Hirvijärven kierroksella se sijaitsee sopivasti noin reitin puolivälissä, mikäli lähtöpaikkana on Pihtilampi. Laavu ei ole aivan Ruokojärven rannassa, vaan pienellä mäellä hieman ennen Ruokojärveä.

Laavun edessä on nuotiopaikka ja paljon istumatilaa evästaukoa viettäville retkeilijöille. Laavun läheisyydessä on puuvarasto, josta on helppo hakea polttopuut nuotiota varten. Myös kompostoiva käymälä ja opastetaulu sijaitsevat laavun läheisyydessä.

Nuotiopaikalta löytyy sanko, jolla voi hakea vettä nuotion sammuttamista varten. Metsäpalovaroitusaikaa lukuun ottamatta, tulen tekeminen sille varatuilla paikoilla on sallittua. Aina on kuitenkin hyvä arvioida, voiko tuuli tai alueen kuivuus aiheuttaa ilmeistä ruohikkopalon tai muun palon vaaraa.

Verkkojärven laavu

Verkkojärven laavu sijaitsee Elamon kierroksen varrella, mutta se on vain lyhyen kävelymatkan päässä Rajalan kämpältä, joten sinne on helppo lähteä vaikka varta vasten nauttimaan nuotiokahvit ja eväät. Seuratessa Elamon kierroksen opasteita, poikkeaa laavu hieman reitiltä. Siinä missä reitti ylittää metsäautotien lähdetään kulkemaan tietä pitkin vasemmalle, kunnes laavu jo näkyykin metsässä.

Laavu on saanut nimensä Verkkojärven torpan viimeisen asukkaan, Matin mukaan. Se ei ole aivan rannassa, vaan sijaitsee metsän suojassa. Myös Verkkojärven laavulla on nuotiopaikka, sekä hieman sivummalla varasto polttopuineen ja käymälä.

Nuotiopaikalta löytyy sanko, jolla voi hakea vettä nuotion sammuttamista varten. Metsäpalovaroitusaikaa lukuun ottamatta, tulen tekeminen sille varatuilla paikoilla on sallittua. Aina on kuitenkin hyvä arvioida, voiko tuuli tai alueen kuivuus aiheuttaa ilmeistä ruohikkopalon tai muun palon vaaraa.

Pihtilammen laavu

Pihtilampi on yksi Laipanmaan reittien lähtöpaikka ja sieltä löytyy myös pysäköintitilaa reiteille lähteville. Se toimii joko lähtöpaikkana Hirvijärven kierrokselle tai mikäli lähtöpaikkana on Rajalan kämppä, on Pihtilampi laavuineen sopivasti lähes puolimatkassa kierroksella. Pihtilammen ympäristö on todella kaunis vuodenajasta riippumatta ja siksi se onkin suosittu paikka myös silloin, kun tarkoituksena on ihastella luontoa istuskellen ja eväistä nauttien. Pihtilammen ympäristössä on mukava tehdä myös lyhyitä kävelyretkiä, vaikkei noin 12 kilometrin mittainen Hirvijärven kierros kiinnostaisikaan.

Pihtilammella on laavu nuotiopaikkoineen hieman etäämmällä rannasta, sekä nuotiopaikka aivan lammen äärellä. Lisäksi retkeilijöitä odottaa varasto kuivine polttopuineen, kompostoiva käymälä ja opastaulu kartalla.

Nuotiopaikalta löytyy sanko, jolla voi hakea vettä nuotion sammuttamista varten. Metsäpalovaroitusaikaa lukuun ottamatta, tulen tekeminen sille varatuilla paikoilla on sallittua. Aina on kuitenkin hyvä arvioida, voiko tuuli tai alueen kuivuus aiheuttaa ilmeistä ruohikkopalon tai muun palon vaaraa.

Särkijärven laavu

Sappeen reitti Sappeen matkailukeskukselta vie Särkijärven laavulle. Laavu on kauniilla paikalla korkealla mäellä ja siellä voi kuulla lähistöllä kuohuvan Särkikosken kohinan. Laavun edessä on nuotiopaikka ja runsaasti istumatilaa, jossa retkeilijän on hyvä levähtää. Laavun läheisyydessä on myös kompostoiva käymälä ja varasto polttopuineen. Matka matkailukeskukselta laavulle on noin 2,5 kilometriä, joten Särkijärven laavu sopii hyvin vaikka iltapäivän retkikohteeksi.

Laavulta veden äärelle on hieman matkaa, joten varaathan mukaasi vettä nuotion sammuttamista varten. Metsäpalovaroitusaikaa lukuun ottamatta, tulen tekeminen sille varatulla paikalla on sallittua. Aina on kuitenkin hyvä arvioida, voiko tuuli tai alueen kuivuus aiheuttaa ilmeistä ruohikkopalon tai muun palon vaaraa.